nuorisotyö

Nuorisotyö seurakunnassa…

…on vilkasta. Jumala on siunannut Kihniön Vapaaseurakuntaa suurella nuorisojoukolla. Ja vahva usko on,  että väki senkuin lisääntyy.  Työ menee eteenpäin, sanoma Jeesuksen Rakkaudesta ja muuttavasta voimasta saavuttaa uusia nuoria. Uskovat nuoret haluavat kertoa toisille nuorille, ystäville, kavereille tästä maailmoja mullistavasta, radikaalistakin sanomasta. Kyse ei ole siis pelkästä kivasta yhdessä olosta nuortenilloissa (joka sekin on tuiki tärkeää)  Tässä kiteytettynä näky/ idea/haaste seurakunnan nuorisotyöstä.

Nuorisotyöstä seurakunnassa vastaa kahden ihmisen tiimi. Aittoniemen Petri ja Kärkelän Merja.
Todettakoon, että nuorisojoukossa on paljon aikuisia nuoria, joiden kanssa jaetaan vastuuta ja tehdään yhteistyötä, kun tapahtumia/ iltoja suunnitellaan.

Mitä tarkalleen ottaen nuorisotyö pitää sisällään?

Nuorisotyön tärkein ”juttu” on perjantain nuortenillat. Ohjelma  ja vastuuhenkilöt suunnitellaan ja sovitaan etukäteen. Ja ennenkaikkea niihin valmistaudutaan RUKOILLEN.
Musiikki illoissamme on tärkeällä sijalla. Reippaat ylistyslaulut bändin säestämänä, iloinen meininki (Usko Jeesukseen antaa todellisen ilon) tempaa mukaansa jäykemmänkin hämäläisen. (Seurakunnan nuorisokuoro- ja bänditoiminnasta enemmän tuolla musiikkiosiossa.)
Henkilökohtaiset puheenvuorot, uskoontulokertomukset, paljon rukousta ym. Näistä ”elementeistä” illat koostuvat Useinmiten mukana illoissamme on myös seurakunnan pastori Shemeikan Esa Sanaa opettamassa.
Illoissamme on aina mahdollisuus myös henkilökohtaiseen sielunhoitoon ja keskusteluun.

Kenelle nämä illat ovat suunnattu?

Sekä nuorten- että ystäväillat ovat suunnattu kaikille (alaikäraja ohjeellinen)13 -vuotiaasta nuoriin aikuisiin. Varsinaista yläikärajaa ei ole. Jos tunnet itsesi nuoreksi, ei kun mukaan vaan.
Illat ovat avoimia seurakuntaan kuulumattomille, siis ihan kaikille nuorille (nuorekkaille).

Saat siis olla kuka vaan ja tulla sellaisena kuin olet.